Susien kesäkauden päätös

HerTon Sudet päätti tänään kesäkauden EBK:n turnauksessa Espoossa. Kolme tasaväkistä peliä, joista kaksi tasuria ja yksi niukka tappio.
EBK-turnaus

Kuvassa onnelliset pelaajat ja iloinen huutosakki.

Tänään oli erityinen päivä myös siksi, että joukkuetta alusta asti valmentanut Nelli jätti valmentajan tehtävät Otolle. Vähän kuivailtiin silmiäkin, niin paljon on viidessä vuodessa tapahtunut – pojat kasvaneet pikku-ukkeleista joukkueeksi ja perustaidot lajista saavutettu. Nelli on valmentanut joukkuetta rautaisella taidolla ja suurella sydämellä. Nellille suurkiitos näistä vuosista joukkueen luotsina!

Sudet turnauksessa

sudet turnauksessa

Sudet 24.9.2017

HerTon Sudet on tänään pelannut Klaukkalassa upeassa syyspaisteessa. Toistaiseksi kolme voittoa ja yksi tasapeli. Vika matsi vielä edessä!

Aikuinen, tule pelaamaan sisävuorolla!

Aikuinen, tule pelaamaan sisävuorolla!

Herttoniemen Toverit jatkaa hyvin alkanutta aikuisten harrastejalkapallotoimintaa. Talveksi on aikuisten vuoro varattu tiistaille klo 18:30-19:30 ja treenipaikkana Herttoniemen yhteiskoulun iso liikuntasali (Kettutie 6). Toimintaa ohjaa valmentaja ja treenien aikana harjoitellaan jalkapallon perustaitoja, mutta myös pelataan.

Ryhmään ovat tervetulleita kaikki aloittelevat aikuispalloilijat ja yli 15-vuotiaat nuoret, joita pelaaminen kiinnostaa. Ryhmä treenaa hyvässä hengessä, ilman kilpailullisia tavoitteita.
Ryhmä kokoontuu loka-joulukuussa 9 kertaa ja se käynnistyy, jos mukaan saadaan 15 pelaajaa. Loka-marraskuun kausimaksu on 50€. Kausimaksuilla katetaan tilavuokra, varustehankinnat ja valmentajan korvaus.

Ilmoittautumaan pääset klikkaamalla TÄSTÄ

Ensimmäinen treenikerta on 3.10. joten tee ilmoittautuminen 30.9. mennessä!

Tervetuloa mukaan!

aikuisten_pallokouluilmo